|
Ensinnäkin KIITOS kaikille kuluneesta kaudesta! Kiitos ohjaajille, jäsenille ja vanhemmille, jotka jaksatte tuoda lapsianne liikunnan pariin viikosta toiseen. Kiitos myös johtokunnalle! Johtokunnan ympärillä on myös hyvinkin lähipiirissä joukko ihmisiä, jotka ovat ehkä olleet johtokunnassa aikaisemmin ja tuntevat seuran muutenkin ja ovat monella tavalla tukena ja apuna.
Kevään elimme haastavia aikoja mm. urheilutalon remontin vuoksi. Naisten tuttu kuntosalivuoro tiistai-illalta siirrettiin torstaihin ja miehet keskiviikkoon. Kaikki kyllä ymmärsivät tilanteen ja muut seurat varmaan kärsivät enemmänkin. Ensi syksyyn olemme hakeneet jälleen tiistai-iltaa ja pidetään peukalot pystyssä, että saamme sen.
Kevätnäytös oli tänä vuonna merirosvotunnelmainen ja vuosi vuodelta saamme katsoa ihanampia esityksiä. Kuvia keräämme nettisivulle omaan kansioonsa pikimmiten.
Toukokuussa oli myös eskarilaisille ja eka-ja tokaluokkalaisille tarkoitetut tutustumisjuhlat. Kanttiinissa myimme herkkuja ja saliin olivat ohjaajatyttömme suunnitelleet temppuradan. Salissa temppurataa vahtimassa oli useampi henkilö. Nuoret herrat nauttivat heti liaanihypyistä patjalta toiselle sekä hyppäämisestä "lankkua" pitkin patjalle. Neitokaiset selvästikin miettivät hetken, voiko hameessa mennä temppuradan kaikissa pisteissä? Miettiminen kesti vain sekunteja ja niin olivat tytötkin mukana innoissaan. Erilaiset esteet, patjat ja köydet antavat uusia ulottovuuksia liikkumiselle. Temppuradalla jokainen onnistuu ja varmasti kokee iloa omasta suorituksestaan. Kuvia ja jutun bileistä saamme myös pian nettisivullemme.
Tällä hetkellä johtokunta kokoontuu ja miettii ensi syksyä. Sitä ennen on tulossa KESÄJUMPPAA! Linda ja Tanja ovat lupautuneet sitä vetämään ja siitä laitamme aikataulua heti kun päivä ja aika varmentuu.
Ensi syksystä on tulossa upea, sillä alamme harjoitella ohjelmaa yli 13-vuotiaille Lahden suurtapahtumaan 2013 kesäkuulle. Ohjelma nimi on Kesän paras festari ja tapahtumaan pääset tutustumaan parhaiten voimisteluliiton sivun kautta klikkaamalla SUN Lahti 2013 kuvaketta. Pomarkun Naisvoimistelijoiden kanssa teemme yhteistyötä ja kaikki heidän nuoret ovat tervetulleita meidän seuran harjoituksiin ja mukaan yhteiseen bussiin kohti Lahtea ensi kesänä. Pomarkussa harjoitellaan myös aikuisille naisille ohjelmaa ja siihen on myös meillä mahdollisuus mennä mukaan. Itsekin olen suunnitellut mennä Pomarkun harjoituksiin, sillä palavasti haluaisin olla mukana kenttäohjelmassa.
Vielä on tulossa aivan upea juttu meidän Showtanssi kilparyhmän tytöitä ja heidän reissustaan Cailap-kilpailuun! Siitä en voi nyt sanoa muuta, vaan mukanaolijat saavat kertoa hykerryttävän päivän tapahtumat! Ps. Jennika ja Saara, hoiditte kaiken hienosti jälleen kerran!
Seuratyö on haastavaa, mutta kaiken kaikkiaan myös todella ihanaa ja nyt Poriin liittymisen jälkeen pidän edelleen tärkeänä oman voimisteluseuramme kehittämisen. Jos tunnet, että tähän porukkaan olisi kiva tutustua niin ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaamme. Isolla porukalla saamme hienoja juttuja aikaseksi ja hyvässä seurassa on ilo liikkua :) |